Jonne Hiltunen

"Talliosake® on rahallisesti järkevä ratkaisu"

Jonne Hiltunen, 31, tarvitsi maalausliikkeensä käyttöön varastotilan, johon on helppo poiketa työmatkalla. Talliosakkeen Kangasalan kohteet sopivat maalariyrittäjän käyttöön loistavasti, ja yrityksen palvelualttius vakuutti Jonnen. Sijoitus oli myös taloudellisesti järkevämpi kuin uuden vuokratallin hankkiminen.

Kangasalalainen Jonne omistaa maalausliikkeen, joka tekee sisä- ja ulkomaalauksia Pirkanmaalla. Yritys työllistää vaihtelevasti 2–4 henkilöä. Yrityksen maalaustarvikkeet ja muu välineistö tarvitsevat paikan, josta ne on helppo napata mukaan maalauskohteeseen siirryttäessä.

– Kuljen jatkuvasti Kangasalta Tampereen suuntaan, ja varasto sijaitsee työmatkani varrella. Säästän järjestelyssä myös aikaa, Jonne kertoo.

Talliosakkeen toiminta vakuutti

Jonne löysi Talliosakkeen netistä, kun tallin vaihtaminen tuli ajankohtaiseksi. Yrittäjä katseli myös muita vastaavia kohteita, mutta yhtä kiinnostavia ei tuntunut olevan tarjolla.

– Tämän minun tallin rakentamista ei oltu edes vielä aloitettu, mutta touhu oli jotenkin uskottavampaa kuin muissa alan yrityksissä. Lähestyin yritystä sähköpostitse, ja Juho Sankala otti minuun pian yhteyttä. Kävin katsomassa jo valmistuneesta kohteesta vastaavaa tallia. Aloimme hieroa kauppoja, Jonne muistelee.

Jonne oli yhteyksissä Talliosakkeeseen puhelimitse, ja myös muutamia tapaamisia järjestettiin.

– He kohtelevat asiakkaitaan hyvin ja huolehtivat, että onhan tallissa kaikki kunnossa. Oston yhteydessä he olivat myös valmiita auttamaan esimerkiksi lainan hakemisessa. Kaikki meni mukavasti, eikä ongelmia ilmennyt. Hintakin meni läpi, Jonne naurahtaa.

 

Hyvä laatu ja näppärä ratkaisu

Jonnen 24,5 neliön talli on soveltunut maalarin käyttöön hyvin. Erityistä kiitosta saavat lattiakaivo, epoksilattia ja kaukosäätimella toimiva nosto-ovi.

– Talli on hyvin varusteltu, uusi ja kätevä. Pääsen autolla oven viereen. Talli on käytössäni varastotilana ja joskus teen siellä jotain pieniä hommia. Yritykselläni oli aiemmin vuokravarasto, mutta sitten päätin ostaa oman. Ratkaisu tuntui rahallisesti järkevämmältä, sillä nyt maksan tallia itselleni, Jonne kiteyttää.

Oma talli ja asiointi Talliosakkeen kanssa ovat olleet Jonnelle positiivisia kokemuksia.

– Kokonaisuus on ollut kiitettävä. Hienoa asiakaspalvelua ja hieno talli! Voin suositella yritystä, heillä on hyvät mestat. Yritys tekee hyvälaatuisia varastotiloja ja talleja, ja heidän kanssaan on helppo asioida. Kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä heihin ja keskustella siitä, millaisen tallin tarvitsee, Jonne rohkaisee.

 

Vilkaise myös näitä asiakaskokemuksia:

Kysyttävää? Kiinnostuitko?